keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kesän odotusta !

Nukkekotiharrastuksen lisäksi olen myös "innokas" pihan rapsuttelija.
Odotan kovasti kesän tuloa ja uuden kasvu kauden alkua.
Yksi huono ominaisuus minulla on pihan hoidossa nimittäin olen kova siirtelemään kasveja paikasta toiseen. Aluksi näyttää, että kasvi on juuri oikealla paikalla, kun olen sen istuttanut, mutta syksyä kohti mentäessä useasti kasvi on löytänyt toisen paikan.
Tosin osa kasveista on saanut kasvaa rauhassa omassa paikassaan.

Viime kesältä muutamia muistoja omalta pihalta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti